|
|
|
|
Tutustu taiteilijoihin
NÄYTTELY: Perhepotretti: maalaus, grafiikka, valokuva, piirustus
|
Kirsi Jokelainen
S. 1970 Oulu Oululaissyntyinen, nykyisin Helsingissä asuva Kirsi Jokelainen (s. 1970) kuvaa maalauksissaan päiväkirjamaisesti arjen pieniä sattumuksia ja parisuhteen
kiemuroita. Teoksista välittyy kolmekymppisen nuoren aikuisen elämä tässä ja nyt.
Jokelainen kuvaa usein perhettä, erityisesti nuoren parin yhteiseloa. Arkiset esineet ja tavarat muodostavat kuvakertomuksen. Taiteilija sijoittaa hahmot oman aikansa kaupunkimaiseen elinympäristöön. Hän yrittää nostaa
elämän arkisia tapahtumia niille kuuluvaan arvoonsa.
Maalauksissa elää, puuhailee ja seikkailee nykyajan ihminen, joka on kuvattu hyvin yksinkertaisesti ja pelkistetysti. Hahmolla on isokokoinen pyöreä pää
- ajatukset ja tunteethan muodostavat ihmisyyden ytimen. Joskus ihminen piirtyy esiin ainoastaan ääriviivojensa kautta, toisinaan pintaa peittää ihonväri. Tilanteen mukaan hahmo kietoutuu erilaisiin vaatekappaleisiin tai
piiloutuu suojapuvun taakse.
Taideopinnot: Lapin taidekoulu 1989-1991, Taideteollinen korkeakoulu 1991-1992, Kuvataideakatemia 1992-1998. Jokelaisen teoksia oli ensi kerran näyttelyssä 1992.
|
Yritys olla isä, sarjasta Sankarit
Yritys olla isä, sarjasta Sankarit, ko 46 cm, le 46 cm öljyväri ja lyijykynä kankaalle, 1999
Kirsi Jokelaisen taide on kertomuksia kodin piiristä ja pienistä arjen tapahtumista. Yritys olla isä -teoksessa idean lähtökohtana on oma isä, jonka taiteilija on kuvannut nuorena, onnellisena miehenä. Teos pohjautuu valokuvaan, joka on otettu 1960-luvulla oululaisen ravintola Merikosken ovella, jonne Kirsin isä on menossa.
Kirsi Jokelainen yhdistää yleensä samaan teokseen maalaamisen ja piirtämisen. Tässä hän on piirtänyt oman hahmonsa ääriviivoina isän päälle. Tämä symbolisoi samaistumista omaan vanhempaan sekä osittain peilaa myös isäsuhdetta. Jokainenhan meistä nostaa parhaimpia puolia vanhemmistaan esiin, ja varsinkin lapsena haluaa samaistua heihin.
Yritys olla isä kuuluu Sankarit -sarjaan, jossa on 15 osaa. Osa sankareista on keksittyjä, fiktiivisiä, ja osa todellisia. Jokelainen käsittelee sarjassa teemaa "miten nykymaailmassa nostetaan esille sankareita?". Taiteilija on tehnyt myös äitiä esittävän sankarikuvan.
|
|
Oulun taidemuseo, PL 44, Kasarmintie 7, 90015 Oulun kaupunki | Puhelin (08) 558 47450 | Faksi (08) 558 47499
|
|
|