|
|
|
|
Tutustu taiteilijoihin
NÄYTTELY: Perhepotretti: ready made
|
Kaisu Koivisto
S. 1962
kuvataiteilija, Helsinki
Kaisu Koivisto on tunnettu erikoisista materiaalivalinnoistaan: hän yhdistelee metalliin, puuhun tai löytämiinsä kirpputoritavaroihin erilaisia luonnon-materiaaleja, lehmän- ja poronsarvia, eläinten turkiksia, jouhia. Materiaalit kertovat taiteilijalle tärkeästä teemasta, luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta.
Taideopinnot: Kankaanpään taidekoulu 1982-1986. Koiviston teoksia oli ensi kertaa näyttelyssä 1986 ja hän on sen jälkeen osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on lukuisissa julkisissa kokoelmissa. Koivisto on toiminut myös taidekriitikkona.
Palkinnot: Vuoden nuori taiteilija 1996; Pohjoismainen piirustustriennaali 1995; Porin kaupungin kulttuuripalkinto 1992 ja 1996; Satakunnan Kansa -lehden taidepalkinto 1991.
|
Joukko-oppia
Joukko-oppia, ko 75 cm, le 150 cm, sy 20 cm teakviilulla päällystetty lastulevy, pronssi, rauta, 2004 Lisäkuvat: [1] [2]
Teos koostuu vanhasta pöytälevystä, jonka pinta on kaiverrettu ja johon on liitetty kaksi haikalaa muistuttavaa pienoisveistosta. Teos voidaan sijoittaa näyttelyssä sekä seinälle että lattialle.
Teoksen nimi Joukko-oppia juontaa 1960-1970-lukujen ala-asteen matematiikan tunneista, joilla eri joukoissa olevia appelsiineja ja omenia yhdistettiin toisiinsa. Joukko-oppilla pyritään luomaan matemaattista järjestystä. Ihminen – niin myös taiteilija työskennellessään – pyrkii aina järjestämään ja jäsentämään maailmaa. Ihminen pyrki järkeilemällä hallitsemaan, vaikka loppujen lopuksi luonto ja luonnonilmiöt ovat ihmisen hallinnan ulkopuolella.
Taiteilija viittaa teoksellaan myös jatkuvaan tasapainoiluun järjestyksen ja kaaoksen välillä. Hänen mukaansa tämä näkyy laajimmillaan kymmeniin tuhansiin ihmisiin vaikuttavina asioina kuten sotina sekä luonnonkatastrofeina ja pienessä mittakaavassa ihmisen muuttuvana mielentilana.
|
|
Oulun taidemuseo, PL 44, Kasarmintie 7, 90015 Oulun kaupunki | Puhelin (08) 558 47450 | Faksi (08) 558 47499
|
|
|