Kirjaudu  |  Rekisteröidy

Esko Männikkö

S. 1959 Pudasjärvi

Pudasjärvellä syntyneen ja Oulussa asuvan valokuvaaja Esko Männikön ura alkoi yläasteen kamerakerhosta. Aluksi hänen aiheenaan oli luonto, 1980-luvulla hän siirtyi kuvaamaan ihmisiä. Hän on tullut tunnetuksi pohjoissuomalaisten syrjäkylien ihmisten ja elämänmenon kuvaajana. Männikkö edustaa dokumentaarista valokuvausta.

Montšegorsk (sarjasta PEMOHT)

Esko Männikkö ja valokuvaaja Pekka Turunen (s.1958) kiertelivät vuosittain 1990-luvun alkupuolella kuvaamassa silloiseen Neuvostoliittoon kuuluvan Kuolan niemimaan kaupunkeja, ihmisiä ja luontoa. Syntyi puhutteleva kuvasarja PEMOHT. Nimi on venäjää ja tarkoittaa remonttia. Sarjan kuvat on nimetty kuvauspaikkakunnan mukaan.

Valokuvat ovat dokumentteja paikallisesta elämänmenosta ja asukkaista arjen keskellä tässä ja nyt, sellaisina kuin ne ovat. Esimerkiksi marjanpoimintaretkeltä palaava montšegorskilainen Antonina Kharitonova pysähtyy kesken matkan näyttämään päivän saalistaan. Koko ikänsä hän on poiminut marjoja kaupungin liepeiltä, mutta nykyisin hän joutuu kävelemään kahdentoista kilometrin päähän, koska marjat ovat hävinneet lähimaastosta. Männikön valokuvan sanoma on kuitenkin enemmän kuin yksinäinen marjanpoimija. Männikkö ja Turunen haluavat valokuvasarjallaan havahduttaa katselijat tajuamaan vuosikymmeniä jatkuneen ja yhä jatkuvan luonnontuhon valtavat mitat.

Kuolan niemimaa on ollut vuosikymmeniä tyypillistä kasvavan kaivosteollisuuden aluetta. Siellä sijaitsee myös ydinvoimala. Teollisuuden ja kaupunkien huolettomista jätepäästöistä on seurannut raskas ilman, maaperän ja vesistöjen saastuminen. Tilanteen karuus kokonaisuudessaan alkoi selvitä suomalaisille vasta 1980 - luvun lopulla, sillä niemimaalla sijaitsevien sotilastukikohtien ja poliittisen tilanteen vuoksi Kuola oli aiemmin suljettua aluetta.

Männikkö ja Turunen kertovat vaikutelmistaan: ”Olimme varautuneet pahimpaan, mutta silti ensimmäiset tuntemuksemme 1990 toukokuussa Montšegorskin teollisuushelvetistä Kuolan niemimaalla olivat ahdistavat ja kaoottiset. Lukemattomat savupiiput syöksivät eri hajuisia, makuisia ja värisiä kaasuyhdisteitä aavikoituneeseen maisemaan, jossa harmaat työläiset odottivat kolisevaa bussia. Kuolleiden puiden, kuonakasojen, rautaromun, rapistuneiden rakennusten sekamelska. Jossakin puuskutti kuorma-auto, ilmassa kiiri vihlova summerin ääni.” (Männikkö ja Turunen, Suomen Luonto 10/1991)