Kirjaudu  |  Rekisteröidy

Tuomas Mäntynen

S. 1932 Sippola

Tuomas Mäntynen asuu Helsingissä. Hän lukeutuu tunnetuimpiin naivistimaalareihimme. Mäntysen ilmaisussa näkyy hänen kiinnostuksensa ekspressionismiin ja informalismiin, joita hän kokeili opiskeluaikoinaan. Hänen teoksilleen on siten tunnusomaista paremminkin maalauksellisuus ja elämyksellisyys kuin pikkutarkkuus.

Mäntyselle tärkeää on väri, taitetut sävyt ja kirkkaat korosteet, joskus epätodellisetkin. Maisemamaalauksissa on usein ilta tai yö, jolloin luonnon- ja keinovalon rinnastus luo salaperäisyyttä. Kuvien sommittelu on tasapainoista ja rauhallista. Ihmiset ovat pieninä osa suurta luonnonmaisemaa tai keskellä kaupunkimiljöötä hiljaisina ja yksinäisinä. Myös henkilökuvien taustana on usein kaupunki- tai luonnonnäkymä. Mäntynen on levollisten tunnelmien ja tarinoiden kertoja.

(informalismi = 1950- luvulla syntynyt maalauksellisuutta ja materiaalikokeiluja suosiva suuntaus. ekspressionismi = 1900-luvun alkupuolella vaikuttanut modernistinen taidesuuntaus, joka pyrki joskus hyvin voimakkaallakin tavalla ilmaisemaan ulkoisen todellisuuden sijasta ihmisen sisäistä todellisuutta.)

Pienet pyhät

Teos Pienet pyhät juontaa juurensa sekä Ranskasta että Uuden Valamon ortodoksiluostarista. Mäntynen matkusti 1980-luvun alussa Ranskassa Strasbourgin eteläpuolella Reinin laakson pienissä kaupungeissa. Hän näki paikallisia koululaisia tummat koulupuvut yllään kävelevän tiellä opettajansa johdolla. Vastaavasti Uudessa Valamossa taiteilija oli nähnyt munkkien kävelevän peräkkäin jonossa polkua pitkin. Maalauksessa myös henkilöiden vaatetus ja päähineet tuovat mieleen ortodoksisen perinteen.

Metsämaisema näyttää keskieurooppalaiselta korkeine puineen, joiden latvus kurkottaa leveänä kohti taivasta jättäen alapuolelleen hiljaisen, hämyisen metsän ja maata peittävän paksun lehtikarikkeen. On aamun sarastuksen aikaa, nousevan auringon ruso hehkuu taivaanrannassa. Opettaja johtaa oppilaitaan jonossa. He ovat matkalla syömään aamiaista. Viimeisenä, hieman jäljessä muista kulkee hän, joka helpoimmin jää ryhmässä yksin. Hän on omiin ajatuksiinsa vaipunut ympäristön tarkkailija ja mielellään jäisi omia aikojaan tutkimaan tienvarren löytöjä.